Niinhän se (mulla) menee, että alkuvuodesta kun hankin putipuhtaan kalenterin uudelle vuodelle, sitä ajattelee, että tähän sopisi joku kiva projekti tai kaksi. Tai kolme tai neljä. Yhtäkkiä sitä huomaa perustaneensa uuden yrityksen, avaavansa kahvilaa sekä kolmatta lastentarvikemyymälää, aloittaneensa koulun, käyvänsä yrittäjyyssparrauksissa, rakentavansa nettisivustoa, suunnittelevansa uutta tuoteperhettä ja rekryävänsä kolmea uutta työntekijää. Tämän ohessa leikattiin yksi hammas ja pyöritettiin koko muu työ- ja sosiaalinen elämä siinä sivussa.
Ei, en todellakaan ole mikään superihminen, joten kyllä väsyttää! Näennäisesti saan tehdä duunejani aika rauhaksiin, istua koneella ja puhua puhelimessa. Välillä käyn vähän varaston puolella jumppaamassa järjestelemällä tavaroita ja toisinaan hyppään liikkeen puolelle apuun asiakkaiden kanssa. Saan tulla ja mennä niin kuin huvittaa ja aamuisin saan nukkua niin pitkään kuin haluan (siltikin nousen yleensä seitsemältä). Tästä huolimatta valehtelisin jos väittäisin, ettei itselle kerätyt hommat kuormittaisi aika lailla.
Viimeisen puolentoista viikon aikana olen useaan otteeseen saanut jännittää niin, että kädet tärisee, kun olen heittänyt itseni upouusiin tilanteisiin keskelle tuntemattomia ihmisiä. Eräskin lounastauko uudessa seurassa manasin itselleni, miksi valitsin ruoakseni keiton kun mikään tärinältäni ei pysynyt lusikassa. Yritäpä siinä sitten olla cool. Se on kumma että vaikka jännittää, niin ääni kulkee ja ajatus leikkaa, mutta lopulta kädet paljastaa bluffin. Ei oo helppoa, ei! :) Pointtina tässä kuitenkin on se, että ellei mene epämukavuusalueelle, ei voi kehittyä.
Totista tästä hommasta tekee kuitenkin se, että viime syksynä vedin itseni niin pahaan piippuun, että viikon loman jälkeen olin vielä väsyneempi kuin lomalle lähtiessäni. Piti vetää vielä kolme viikkoa extra-lepiä, jotta jaksoi kokonaisen päivän jalkeilla. Silloin omiin työtehtäviin piti tehdä aika kovaa modausta ja delegoida kaikki mitä pystyi. Siihen pisteeseen ei ole ikävä takaisin, joten yritän nyt olla niin varovainen kun pystyn. Intohimo tekemiseen on vain niin kova, että on hankala saada itseään jarruteltua innostavien prokkisten kanssa ja niin sitä taas huomaa tekevänsä kaikkea mahdollista. Mutta alku aina hankalinta, kyllä tää tästä helpottaa heti kun saa hommat taas rullaamaan.
Kävin tänään Sarasvuon Jarin pitämällä Stronghold aamuluennolla, missä laitettiin asioita taas mukavasti perspektiiviin. Sitä kun aina silloin tällöin kuvittelee olevansa kovakin yrittäjämuija kun pyörittelee kahden ja puolen miljoonan yritystä, mutta kun luennolla vieressä istuu parinSADAN miljoonan yrityksiä pyöritteleviä tyyppejä, niin huomaa, että aika paljon tässä on vielä mahiksia kehittyä. :) Mutta olipa vaan huippua nähdä intohimoisia yrittäjiä ja hengata mieleltään samanlaisessa porukassa. Aina kun ujuttautuu itseänsä fiksumpien tyyppien joukkoon, tarttuu niitä tiedonmurusia ja menestystä sieltä oheistuotteina itseenkin.
Tällaiset päivät ja tapahtumat vahvistavat vain sitä omaa yrittäjäidentiteettiä ja sitä on vain niin fiiliksissä omasta duunistaan ja innostaa jatkamaan ja tekemään parhaansa, vaikka välillä vähän väsyttääkin. Toisaalta myös ymmärtää sen, että pitää muistaa keskittyä siihen ydinosaamiseensa, eikä tehdä ihan kaikkea itse, vaikka kuinka ei tarttis auttaa! ;)
