2016/01/16

No kuinkas sitten kävikään

Niinpäniin, arki taas imaisi mukaan ja sen myötä blogikin päivittyy taas entiseen malliinsa eli ei päivity. Nyt mä kuitenkin tsemppaan ja kerron taas mitä täällä Tampereella oikein tapahtuu!



Kun tuossa edellisessä postauksessa niin uhosin, että jotain uutta aletaan taas kehittelemään, niin en mä ihan kamalasti siinä huijannut. Tällä hetkellä työn alla on meidän myymälän oheen pienimuotoinen kahvila, mistä saadaan myytyä mammoille ja muille vähän lisäenergiaa kofeiini- taikka vitamiinipainotteisten juomien muodossa. Tarjolle tulee myös snackseja ja naksuja, jotta sekä ohi pyyhältävät OnniBussi matkustajat että meidän pienimmät asiakkaatkin saavat omat välipalansa hankittua. Valikoimaa ei ihan vielä ole lyöty lukkoon, eikä sen puoleen koko konseptiakaan, mutta selkeä visio siitä on silti, että miltä tulee näyttämään ja millä fiiliksellä mennään.




Tarkoituksena on alkaa myös järjestämään yhä enemmän tapahtumia vauvaperheille ja äitiyslomalaisille. Kahvilan avulla osallistujien kestitseminen on helpompaa ja toivottavasti siitä samalla jää joku roponen firmallekin, niin ei tarvitse ihan hyväntekeväisyysmeiningillä sitä pyörittää. Mitä tulee tuohon tulevan kahvilan lookiin ja sisustukseen, niin saattaa olla, että vaikutteita on johonkin nurkkaan tarttunut tuolta meidän uudenvuoden reissulta. Laittelen kuvia tännekin sitä mukaa kun jotakin konkreettista tapahtuu. Tällä kertaa kuvia ainoastaan tuosta meidän takapihan kirkosta ja muista lähihuudeista. Ei voisi parempia asuinseutuja ollakaan!




Rentoa viikonloppua kaikille! pus pus :-*

No comments:

Post a Comment